Heinäkuun helteissä esiintyy roska-auton kuljettaja.
Jos äärikonservatiiviselle henkilölle haetaan tosielämän vastinetta, niin se olisi hyvin suurella todennäköisyydellä roskiskuski. Hän ajaa reittinsä jokaisen mutkan aina samalla tavalla, ostaa samasta kahvilasta samanlaisen kahvin, äänestää aina samaa puoluetta ja veikkaa samoilla lottonumeroilla.
Hänen millintarkan rutiininsa kanssa kilpailee ainoastaan samaa kiskoa pitkin kulkeva VR:n juna, tosin sillä erotuksella, että roskiskuski ei koskaan julkisesti myönnä olevansa myöhässä tai tehneensä virheitä. Reittilistaansa hän ei ole lukenut vuosiin, koska hän ajaa sen joka kerta ulkomuistista. Tämä tekee hänestä umpisurkean rallikuskin, koska hän ei noteeraa mahdollisesti vieressään istuvaa kartanlukijaa ja tämän paasausta rataan tehdystä uudesta shikaanista.
Olisi suurta vähättelyä sanoa uusien asioiden stressaavan tätä työhönsä urautunutta tekijää. Vaikka uudesta käyntikohteesta mainittaisiin tälle kaksi viikkoa etukäteen ja se veisi hänen ajastaan alle puoli minuuttia, kuski näkee tämän seurauksena unettomia öitä, käy yön pimeydessä katsomassa kohteen ennakkoon omalla autollaan ja miettii lähes tauotta mikä tässä uudessa ja poikkeavassa tapahtumassa voi mennä pieleen.
Kuski saattaisi viihtyä kellosepän virassa, mutta ongelmaksi muodostuisi luultavasti kellon luovutus asiakkaalle, kun keräämiseen ja hamstraamiseen tottunut tekijä joutuisi luonteensa vastaisesti antamaan jotain pois. Myös nykykellojen monimuotoisuus saattaisi aiheuttaa kuskille useita hermoromahduksia ja valmiin tuotteen sijasta asiakas saattaa saada aimo annoksen kiroilevaa merimiestä. Tällöin muutoin seesteinen ja leppoisa kuski räjähtää lähes loputtomaan sadatteluun, ja moittii kaikki olemassa olevat tekijät maan ja taivaan väliltä.
Kaikesta huolimatta juuri äärikonservatiivisuus on se tekijä, joka saa kuskin puskemaan eteenpäin tiukoissakin tilanteissa. Tämä näkyy hyvin hänen sloganeissaan ”Tämänkin lähdön mahdollisti burana 800” ja ”astiaa ei jätetä”
